ASUMIS-, JA PÄIVÄTOIMINTAPALVELUJA KEHITYSVAMMAISILLE HENKILÖILLE

kuva

Toiminnan arvot

Keskinäinen arvonanto
Keskinäinen arvonanto näkyy kodissamme tasapuolisena kohteluna sekä hoidon ja palvelujen inhimillisyytenä asukkaille. Arvonanto näkyy myös työtovereiden kunnioittamisena ja toimivana vuorovaikutuksena työyhteisössä. Koemme yhteistyön myös omaisten kanssa tärkeäksi ja pyrimme edistämään heidän osallistumistaan läheistensä arkeen.

Turvallisuus
Turvallisuusasiat tarkastelemme myös asukkaiden yksityisyyden ja itsemääräämisoikeuden kannalta. Työyhteisön jäsenet tekevät työnsä tunnollisesti ja ottavat vastuun tekemästään työstä.

Yksilöllisyys
Hoitotyössä otamme huomioon jokaisen ihmisen erilaisuuden. Yksilöllistä hoitotyötä teemme asukkaan kanssa vuorovaikutuksessa hänen omat voimavarat ja toiveet sekä kliininen tilanne huomioiden.

Läsnäolo
Hoitajamme löytävät aikaa kuunnella ja jutella asukkaiden kanssa myös arjen työn lomassa. Pidämme tärkeänä, että jokainen tuntee tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi.

kuva

Toiminta-ajatus

Pekan palvelukoti tarjoaa vuosien työkokemuksella ja ammattitaidolla monipuolista kehitysvammaisten palveluasumista ja päivätoimintaa.

Yrityksessämme pidämme tärkeänä jatkuvaa hoitotyön kehittämistä, koulutusta ja laadun seurantaa.